lauantai 1. helmikuuta 2014

Alku


Olen jo pitkään suunnitellut blogin perustamista ihan tavallisesta arjesta. Sen takia olin jo aikoja sitten päättänyt blogin nimeksi ihana arki eli ihan arki. Pidän käsitöiden teosta, sisustamisesta ja haluan kehittää ruoanlaittotaitojani. Innostun helposti ja inspiroidun elämän pienistä jutuista. Niitä ajattelin täällä myös jakaa. Olen muuttanut A-mieheni kanssa ensimmäiseen omaan kotiin vuosi sitten, joten koti on tullut entistä tärkeämmäksi ja oman rauhan tyyssijaksi. Kuulemisiin!